Kustannusalan kuumat perunat järjestelmäkehityksen poreissa
Kustannusalan murroksesta on puhuttu jo niin pitkään, että alan ammattilaiset eivät enää jaksa edes hymähtää sanaparille. Myös kustannusyhtiöiden vanha syömähammas, koulujen oppimateriaali, käy läpi valtavaa muutosta. Digitaaliset aineistot ovat tulleet tavalla tai toisella jokaiselle kouluasteelle, ja niiden toimintavarmuuden ja helppokäyttöisyyden merkitys korostuu koulutyössä päivittäin.
Uuden tekeminen perustui luottamukseen
Asteroidin vanhempi ohjelmistokehittäjä Rami Ertimo on ollut avainroolissa suuren suomalaisen kustannusyhtiön kehitysprojekteissa kolme vuotta. Sinä aikana asiakkaalle on luotu kokonaan uusi julkaisu- ja jakoalusta digitaalisille oppimateriaaleille, mikä on ollut valtava investointi – ja samalla luottamuksenosoitus konsulteille.
”En ole missään nähnyt yhtä kovaa luottamusta asiakkaan taholta, vaikka olen ollut ohjelmistoalalla jo yli kaksikymmentä vuotta”, Ertimo sanoo. ”Tämän kokoluokan projektin aloittaminen puhtaalta pöydältä vaatii rohkeutta ja näkemystä pitkäjänteiseen tekemiseen. Teimme yhdessä asiakkaan kanssa teknologiavalinnat, joissa huomioitiin oppimateriaalien pitkää elinkaarta tukeva arkkitehtuuri.”
Vanhaa ei kannattanut paikkailla
Taustalla oli aiemmin toiseen tarpeeseen rakennettu julkaisualusta. ”Oletus oli, että siitä olisi voitu muokata alusta digitaalisia oppimateriaaleja varten. Mutta kun alustan rakennetta tutkittiin tarkemmin, siinä havaittiin tiettyjä, sen elinkaaren loppuun liittyviä rajoitteita”, kertoo Ertimo. ”Joten päätimme kehittää yhtenäisen käyttökokemuksen tarpeisiin kokonaan uuden alustan, jolla tuotiin käyttäjien eri roolit saman sateenvarjon alle.”
Digitaalinen oppimateriaalijärjestelmä sisältää kolme eri ulottuvuutta, joiden haltuunotto vaatii kehittäjiltä erityistä huomiota. ”Järjestelmässä on roolit sisällönsyöttäjälle eli julkaisijalle, loppukäyttäjälle eli opettajalle ja lisäksi vielä oppijan rooli. Käytettävyyden täytyy olla kaikille samalla korkealla tasolla”, Ertimo kuvaa. ”Erityisesti saavutettavuus ja esteettömyys on otettava huomioon. Tämä korostui myös omassa työssäni, sillä keskityin projektissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa juuri front-puolen arkkitehtuuriin.”
Pitkän elinkaaren ratkaisu
Koska on luultavaa, että kustannusalan kaikkia kehitysloikkia ei vielä ole nähty, piti alustan kehityksessä varautua muunneltavuuteen. ”Tämä otettiin huomioon esimerkiksi datan laadussa. Kaikki alustaan tallennettu data on määrämuotoista, joten sitä voi muokata tulevaisuuden tarpeisiin ja sen päälle voi rakentaa eri roolien tarvitsemia käyttöliittymiä”, Ertimo kertoo. ”Parasta tässä asiakkuudessa on ollut kokonaisvaltainen vastuu tekemisestä. Design ja konseptointi ovat tukeneet toisiaan, mikä on varmistanut pitkäjänteisyyden kaikessa suunnittelussa.”
Seuraava kehityspolku kytkeytyy Ertimon mukaan asiakkaan digitaalisen maturiteetin edelleen kasvattamiseen. Se voi esimerkiksi tarkoittaa alustan laajentamista vastaamaan tarkemmin eri oppiaineiden erityispiirteisiin ja niiden muuttuviin digitaalisiin tarpeisiin.”Kun design system -ajattelua viedään pidemmälle, voidaan tulevaisuudessa rakentaa erilaisista applikaatioista kokonaisuuksia samaan tapaan kuin lego-palikoista”, Rami Ertimo pohtii. ”Tekemistä riittää, ja matka jatkuu.”
Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Asteroidin kumppanin kanssa.