Koodia, kahvitaukoja ja yhteistä yrittäjyyttä – Tällainen työyhteisö on Asteroid
Millaista on työskennellä konsulttina ohjelmistotalossa, jossa työntekijät ovat myös yrityksen omistajia? Kaksi kokenutta asteroidilaista, Tuukka Wahtera ja Juha Mustonen, pohtivat alan tulevaisuutta, yrittäjyyttä ja sitä, miksi työyhteisön tuki on korvaamatonta.
Juha Mustonen liittyy keskusteluun suoraan asteroidilaisten virtuaaliselta kahvitauolta. Vapaamuotoisia kohtaamisia järjestetään pari kertaa viikossa, ja ne ovat työyhteisölle tärkeitä, sillä kollegat istuvat eri puolilla Suomea.
”Kahvihetket korostavat sitä, että meillä välitetään kollegoista. Siellä voi tuulettaa ajatuksia tekoälystä tai työnteon tekniikoista, mutta yhtä lailla puhumme työn ulkopuolisista asioista”, Mustonen kertoo. Tuukka Wahteralla on kotona nelikuinen esikoinen, kun taas Mustosen perheeseen kuuluu 13-vuotias teini. Vaikka elämäntilanteet ovat erilaisia, lapset ja arjen ilmiöt yhdistävät.
Omistajuus tuo turvaa ja tekee liiketoiminnasta kiinnostavaa
Wahtera on ollut Asteroidilla vuodesta 2024. Hänen tiensä yritykseen kävi miekkailuharrastuksen kautta. 15 vuotta florettimiekkailua vakavissaan harrastanut Wahtera kuuli Asteroidista miekkailuseuran kaveriltaan.
”Olin juuri pohtimassa, millaisessa yrityksessä haluaisin aidosti olla mukana. Asteroidilla kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen: yrityskulttuuri, omistusrakenne ja mahdollisuus päästä vaikuttamaan firman kehitykseen”, Wahtera kuvaa.
Asteroidilla työntekijät ovat myös yrityksen osakkaita. Wahteran mukaan tämä on kannustanut häntä miettimään yrityksen tuloksentekokykyä ja tasetta aivan uudella tavalla. Se ei tunnu kuormittavalta, vaan päinvastoin tekee työstä kiinnostavampaa, kun pääsee aidosti vaikuttamaan liiketoiminnan suuntaan.
Mustosella on takanaan 25 vuotta ohjelmistoalalla, ja Asteroidilla hän on ollut vuodesta 2022. Kysyjille hän vastaa ensin olevansa ”töissä Asteroidilla”, mutta jo seuraavassa lauseessa mainitsee osakkuuden. Siitä on tullut kiinteä osa identiteettiä.
”Asteroid on ammatillisesti loppusijoituspaikkani”, Mustonen arvelee. ”Täällä yhteisöllisyys ja yhteinen päätöksenteko ovat keskiössä. Jaamme tuotetun hyvän ja riskit tasapuolisesti. Turvallinen tila on luovuuden lähde.”
Juha Mustonen, vanhempi ohjelmistokehittäjä Asteroidilla
Tekoäly muuttaa koodausta, mutta ketteryys ei kuole
Ohjelmistokehityksen tulevaisuus ja tekoälyn rooli saavat molemmat konkarit mietteliäiksi. Kymmenvuotiaana koodaamisen QBasicilla aloittanut Wahtera pohtii, olemmeko menossa siihen, että kohta vain korjaamme koneen kirjoittamaa koodia.
”Juniorien pääsy alalle vaikeutuu, se vaikuttaa selvältä. Jotkut ovat myös julistaneet ketterän kehityksen (agile) kuolemaa, koska koodaus nopeutuu ja suunnittelun merkitys kasvaa. Olen eri mieltä. Ehkä laitteiden välisissä rajapinnoissa näin on, mutta kun käyttöliittymiä tehdään ihmisille, iteroinnin merkitys säilyy. Luuppi määrittelyn, toteuttamisen ja asiakkaan validoinnin välillä ei katoa mihinkään. Lisäksi ihmistä tarvitaan päättelemään, onko järjestelmässä laajemmin järkeä, eli miksi se ylipäänsä on tehty”, Wahtera päättelee.
Mustonen näkee tekoälyn erinomaisena työkaluna esimerkiksi oman opiskelun buustaamisessa. Hän painottaa, että tulevaisuuden projekteissa työtehtävien painotus siirtyy ohjelmoinnista määrittelyyn, ohjaamiseen ja laadunvarmistukseen.
”Kaikki me haluamme kokea olevamme haluttuja ja tarvittuja. Kehitämme omia taitojamme siihen suuntaan, että niillä on relevanssia”, Mustonen sanoo. Hän on nähnyt alan kehityksen työpöytäsovelluksista avoimen lähdekoodin web-teknologioihin ja pilvipalveluihin. Pitkä kokemus auttaa olemaan hötkyilemättä ja toimimaan sparraajana monimuotoisissa tiimeissä.
Tuukka Wahtera, vanhempi ohjelmistokehittäjä Asteroidilla
Vapautta, vastuuta ja huolenpitoa
Asteroidilla työntekijöiden hyvinvointiin panostetaan aidosti. Tästä eräs esimerkki on Focus Tiger -ohjelma, johon lähes koko henkilöstö osallistui. Ohjelmassa sparrattiin ja opittiin keinoja parantaa keskittymiskykyä, vahvistaa omaa jaksamista ja huolehtia itsestään.
Myös joustavuus on Asteroidilla viety pitkälle. Mustonen kertoo, että halutessaan voi tehdä nelipäiväistä työviikkoa, jos se sopii omaan elämään paremmin. Kenenkään ei tarvitse mahtua samaan muottiin, mutta silti saa nauttia yhteisön tuomasta turvasta.
Wahtera on tällä hetkellä tauolla asiakasprojekteista, eli alan termein penkillä. Asteroidilla penkkiaika ei ole stressinaihe, vaan mahdollisuus. Työntekijä voi itse päättää, opiskeleeko uutta vai tekeekö muuta itseään ja yritystä kehittävää. Juuri nyt Wahtera on erityisen tyytyväinen joustavaan työvaiheeseen, jonka ansiosta hän voi omistaa vapaa-aikaansa tavallista enemmän myös nelikuiselle esikoiselleen.
Lopuksi Juha Mustonen tiivistää jotain olennaista. ”Parasta on, että meillä kaikilla on kollektiivinen vastuu Asteroidin menestyksestä. Se tarkoittaa, että kun huolehdimme toisistamme, voimme huolehtia paremmin myös asiakkaistamme.”
Artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Asteroidin kumppanin kanssa.